Mistä tietää että on oman lajin parissa?

Heippa!

Isän menettäminen vei voimat niin alas, että muutama viikko on mennyt syö-nuku-selviydy meiningillä. Olemme käyneet kyllä ihmisten ilmoilla, sillä kotona kököttäminen antaa ikävästi surulle yliotteen, joten on ollut kiva käydä kavereiden ja veljien kanssa ulkonakin. Äiti on ollut nämä viikot luonani ja kreikasta meille saapui isän veli. Tässäkin vaiheessa nyt mietin, että koko perhe on koolla, mutta mitä jäi? Ainiin, en valitettavasti voi kirjoittaa tai kertoa missä isäni oli. Saatan yhä edelleen soittaa vahingossa isälle ja jos jotain tapahtuu, mietin hetken että tämä mun on pakko kertoa hänelle. Onneksi isän veli on tosiaan tullut Suomeen, mikä on ollut todella lohdullista, mutta myös surullista samaan aikaan. On hämmentävää viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka halaus tuntuu samalta kuin isän ja jonka ääni on täysin identtinen. Ulkonäkö on myös hyvin pitkälle samanlainen…

On vaikea kuvailla fiilistä. Välillä olen pihissyt innosta, kun ajattelen miten isä pystyy mua nyt ohjaamaan elämässä ja välillä tuntuu kuin olisi jatkuvasti jonkin paniikkikohtauksen alaisena. Hetken oli päiviä kun oli parempi olo, mutta hautajaisten lähestyessä kipu palasi takaisin. Tiedättekö sen tunteen, kun oksettaa mutta mitään ei tule? Mulla on se olo, mutta oksettamisen sijaan tuntuu kuin saisin paniikkikohtauksen, mutta se ei vain tule. Välillä toivon että se tulisi, jotta hetkeksi rauhottuisi ja olo kevenisi.

Someen on helppo lisäillä hymy kuvia, mutta sen sijaan että hymyilyttäisi, ilme on lähinnä tämänkaltainen:

10648563_10152488953925794_5643401833424105631_o

 

Vihastuttaa, suruttaa, ärsyttää. Ajoittain tekis mieli hakata ihmisten päitä yhteen, kun kuuntelee kaikenmaailman narisemista ympärillä. Turhaa turhaa turhaa. Olo on niin väsynyt, että ihmettelen miten jollakin on energiaa mouhota muista tai valittaa asioista, millä ei ole mitään merkitystä.  Enkä nyt tarkoita ettenkö itse sortuisi hyvinkin usein samoihin asoihin, mutta tällä hetkellä näkee asiat hieman toisenlaisten lasien läpi. Miksi, mitä väliä. Tällä hetkellä mietin, että miksi mä nytkään jaksan edes tuoda tämän asian esiin tai tulla surulliseksi siitä mitä ympärillä tapahtuu. Jotenkin haluan ehkä kertoa teille, että älkää välittäkö negatiivisista ja turhamaisista asioista elämässä ja ehkä tästä voin itse sen verran oppia ja mennä ihmisenä askeleita eteenpäin, että pystyn tulevaisuudessa raivaamaan surutta kaiken turhan ympäriltä ja keskittyä asioihin jotka itselle tai läheisille merkitsee.  Sen mä vaan sanon, että älkää rakkaat ihmiset yrittäkö koskaan elää kenellekkään muulle, kuin itsellenne ja antakaa muidenkin elää. Se miten jokainen tämän elämän päättää läpi kulkea, on oma valinta. Miten tämä sitten esimerkiksi tähän bloggaamiseeni varmasti vaikuttaa on se, että nyt todella ymmärrän kun äitini joskus sanoi ettei ihmistä saastuta se mitä hän kuulee vaan se mitä hänen suustaan tulee. Go ahead, ole julma ja sylje olosi kommenttiboksiini. Se ei minun sieluuni koske.

Nyt kun on tarpeeksi masisteltu niin voin iloiten kertoa, että pääsin tiistaina treeneihin kiinni. Lähdin vain aamulla yhtäkkiä suoraan sängystä ulos treenaamaan ja vedin tunnin sprintti-, askelkyykky- ja punnerrustreenin. Voi morjes että oli seuraavana päivänä pakarat jumissa. Huh!

Treeni kulki ihan törkeen hyvin, mistä olin todella yllättynyt koska tämä yleinen olotila on mitä on.

1512160_10152488953915794_5169434894823160973_o

Uskollinen töölönlahti toi taas upean fiiliksen ja antoi hyvät puitteet treenille. Energiatasot pomppas kummasti ja mielikin hieman koheni.

Eilen sitten sainkin kokea jotain aivan mieletöntä riemua. Niin pienestä asiasta. Hymyilen nytkin kun ajattelen tapahtunutta. Lähdin salille ja ajattelin matkalla, että mitä mä edes jaksan tehdä siellä. Päätin kuitenkin, että olon mukaan ja teen mitä teen, kunhan menen.

Pääsin sisälle ja lähdin kävelemään TöölöGymin käytävää kohti pukukoppeja ja yhtäkkiä mun kurkkuun nousi sellanen riemukyynelkohtaus ja hetken oli sellanen olo, että voisin päästää itkun lisäksi pienet ilopissat housuun. Niin fiiliksissä olin siitä, että olin päässyt takaisin salille ja sillä hetkellä todella tajusin, että meikäläinen on muuten niin omassa lajissa kun olla ja voi.

10623719_10152488953910794_4462013883470903254_o

Olkapäät oli hyvin nopeasti aivan tukossa ja porraskoneelle annoin sellaiset kyydit, että kyllähän se hymy sieltä irtosi! Tänään taas uudestaan. Eiköhän tämä tästä :)

chics be like.

Uusin kuuma aiha on keskustella ja väitellä siitä, onko fitness tekosyy olla vähäpukeisesti somessa esittelemässä työn tuloksia.

Oon tässä pähkäillyt mikä olis mun mielpide asiaan, mutta rehellisesti sanottuna ei vois vähempää kiinnostaa. Mun puolestani jokainen voi tehdä mitä haluaa. Meillä on aina löytynyt ihmisiä, jotka viihtyvät vähemmissä vaatteissa kuin toiset ja jotka ovat rohkeampia kuin toiset. Muistan selvästi seksikkäitä selfieitä vähissä vaatteissa ennen fitness buumiakin, nyt ne on vain naamioitu hieman ehkä paremmin.

10817647_380797455416003_1663852969_n

Naureskelin itsekin tälle kuvalle, joka todennäköisesti aiheutti tämän uuden keskustelun aiheen. Se, että aiheesta lähdettiin osoittelemaan sormilla, oli musta kuitenkin vähän mautonta.

Kyllä, olen monesti kauhistellut vaikkapa ”fitness selfie” sivuston kuvia, joilla ei ole mitään tekemistä fitneksen kanssa. Ääripäitä löytyy, mutta en itse henkilökohtaisesti tunne ketään kenet voisin leimata tämän kuvan mukaiseksi ihmiseksi, joten nämä ääripäät eivät minua henkilökohtaisesti ole koskettaneet. Myönnän, että olen itse lisännyt kuvia itsestäni bikineissä ja joskus jopa alusvaatteissa flexaten, mutta en kuitenkaan samaistuisi tähän hauskalla huumorilla höystettyyn kuvaan, jonka tarkoitus oli varmasti hauskasti provosoida, näpäyttää ja naurattaa, eikä saada ketään ristiinnaulitsemaan muiden tapaa elää.

Kun elämässä kohtaa ja joutuu käymään läpi elämän suurimpia asioita, ymmärtää vielä selkeämmin sen, ettei muiden tekemisillä tai mielipiteillä ole mitään merkitystä. Onko aina pakko osoitella sormilla ja tonkia paskaa muiden tavasta ja valinnasta elää? Ei. Jos itse et halua laittaa puoli alastonta kuvaa, jossa esittelet stingeissä kyykkytuloksia niin älä laita. Niin yksinkertaista se on. Rakenna itse oma imagosi, anna itsestäsi sellainen kuva somessa minkä haluat ja anna muiden tehdä omat ratkaisut. Elämässä on kaikista hienointa kasvaa omien virheiden kautta ja se mikä on kenellekkin virhe on jokaisen oma asia. Me voidaan kaikki alkaa sohimaan toisiamme kepeillä ja huudella mitä meistä kukakin tekee väärin, mutta kysyn vaan että miten se vie sua itseäsi elämässä eteenpäin?

Eniten huvitti lukea muutamien sormilla osoitteluja ja tuomitsemista, taas, varsinkin kun on juuri julkaissut omassa profiilissaan täysin nude kuvia hastagilla #tbt ja #fitness. On toisaalta hyvä, että tätä asiaa tuodaan esille ja mielipiteitä pitää olla, mutta älä ole tekopyhä.

Oma elämä, ystävät ja perhe, niistä huolehdin. Muut ja muiden elämä. Not my business. :)

Kuva: Heli Roosmäe MUA: Tanja Viitanen Style: Kriselda Mustonen Ripset ja ihonhoito: Studio VMS Sokos Hotel Torni

Kuva: Heli Roosmäe
MUA: Tanja Viitanen
Style: Kriselda Mustonen
Ripset ja ihonhoito: Studio VMS
Sokos Hotel Torni

POSSE!

Eilen oli hauska päivä, päästiin nimittäin muutaman mimmin kanssa haastamaan Posseen dudesonit. Ideana oli, että jokainen istuu vuorollaan tuolilla jota pyöritetään 15 kertaa ympäri ja sen jälkeen piti mahdollisimman nopeasti selvityä puhaltamaan pingispalloja ämpäriin.

10714013_10152479946485794_5504071843506655962_o 10295254_10152479946510794_2964779137993596020_o

No mehän oltiin ihan ylivoimasesti parempia ja voitettiin, tietenkin ;) Sori tyypit! Saatiin palkinnoks kaataa sangolliset jäitä jätkien päälle.

10629348_10152479946505794_1588429123623823341_o 10498277_10152479946490794_6935299747727638542_o

HP oli kuulemma melkein pyörtynyt kun jätkät oli testannut tota kilpailua. Se oli oikeesti aivan hirveetä lähteä suunnistamaan sinne pöydälle, koska siinä ei hetkeen nähnyt mitään. :D Super hauskaa oli ja possen koko jengistä kaikki on just niin hyviä tyyppejä kuin voi vaan kuvitella :) Kaikkea hyvää heille!

10809670_767688783267121_1149939480_n

Oli ihana nähdä rakasta ystävääni Noraa! <3 Nora meni ja voitti koko hengenpelastajat sarjan, Onneksi olkoon muru! Todellakin oikealle tyypille meni ja oli mahtavaa päästä vielä auttamaan viimeisessä tehtävässä. Me ollaan hyvä tiimi ;)10520767_10152478223520794_3924267530250694027_nAkun kanssa bäkkärillä jännäilemässä! Akun kanssa tunnetaan jo ennestään, sillä olin kesällä vetämässä pienen roolin tulevassa luokkakokous leffassa. :)

10808799_374727816019909_2071489244_n-1

Haluaisin vielä loppuun kiittää kaikkia kauniista sanoista ja osanotoista. Päivä kerrallaan mennään, eikä ole hetkeäkään etten ikävöisi tai ajattelisi Isää… <3 Onneksi on mielettömiä ihmisiä ympärillä.

 

My hero <3

Hei

Moni on ehkä jo instagramistani nähnyt, että perheeni joutui kohtaamaan järisyttävän surun. Isäni, maailman rakkain ihminen elämästäni menehtyi viimeviikolla.

En olisi koskaan uskonut kohtaavani elämässäni näin hirvittävää fyysistä kipua. Suru ja ikävä on niin järisyttävän suuri, etten tiedä miten päin olisin. Tuntuu kuin kilpeni oltaisiin viety minulta. Isä oli mulle se henkilö, jonka sana sinetöi kaiken. Jos hän sanoi että kaikki on hyvin, niin silloin kaikki oli. Nyt jos koskaan tarvitsisin hänet kertomaan, että joku kaunis päivä voin vielä hyvin ja kipu hälvenee…

Yritän kuitenkin perheeni sekä isäni vuoksi olla vahva. Haluan tukea äitiäni ja veljiäni. On lohduttavaa nähdä isäni veljissäni sekä omassa peilikuvassani. Olemmekin viettäneet yhdessä melkein viikon ja se helpottaa tuskaa hieman. Tiedän, ettei isäni kestäisi suruamme ja antaisin mitä vain, että saisin kertoa hänelle että hän voi mennä rauhassa, meillä on kaikki hyvin. Älä ole huolissasi.

Olen pienestä asti ollut hyvin hengellinen, enkä pelkää kuolemaa. Tiedän että hän voi hyvin. Silti tämä ikävä on niin käsittämättömän suuri, ettei sitä voi sanoiksi pukea. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että isäni eli niin hyvän elämän. Hän oli sotilas sielultaan, aina muita auttamassa. Olen niin kiitollinen, että sain hänet elämääni ja että sain hänen kasvatuksensa.

Isä menehtyi auttaessaan muita Afrikassa. Niin omassa elementissään. Odotan, että aika kultaa muistot ja voin itkemättä ilman tätä suurta tuskaa kertoa teille joskus enemmän kuinka upean elämän isäni eli, mutta en vielä.

10391446_10152462354440794_2400459220889386042_n

You held my hand when I was small, you caught me when I fell, the hero of my childhood and of latter years as well.

Every time I think of you, my heart just fills with pride, and though I will always miss you dad, I know you’re by my side.
In laughter and in sorrow, in sunshine and in rain, I know you’re watching over me, until we meet again.

RIP isä.  <3  Until we meet again. My hero, my everything.

Kaamos tulee, väistä!

Ciao!

Viikonloppu taitaa tehdä loppuaan ja huomenna taas mennään, eikö! Mä oon huomannut ympärilläni sekä itsessäni jo selkeitä kaamosmerkkejä. Onhan tää pimeys ja kylmyys masentavaa ja se näkyy ja heijastuu lähes kaikkeen. Oon nukkunut vähän huonosti, väsyttää kokoajan ja huomaan että mun hermot on normaalia herkemmässä tilassa. Tuntuu että kaikkeen on jopa hieman hankalaa tarttua ja eteneminen asioissa on hidasta.

Täytyy vaan kääntää focus pois niistä ja heittää heipat kaamokselle. Jos sitä odottaa ja ruokkii, niin voi olla varma että se iskee. Leikitään, ettei sellaista olekaan eikä anneta itsellemme syytä heittäytyä sen vietäväksi ;) Lasketaan mielummin siunaksia ja ollaan kiitollinen pienistäkin asioista. Niinkuin Albert Einstein totesi, on kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.

Löysin tänään kuvani Kauneus&Terveys lehdestä blogi palkinto käsissä ja se taas hieman muistutti, miten kiitollinen olenkaan teille lukijat ja miten paljon ihania asioita elämässä tapahtuu. Täytyy vain muistaa kulkea silmät ja sydän auki.

917187_1498141657104041_102878757_n

Kävin tänään itsekseni läpi itseäni ihmisenä. Mussa varmasti ylivoimaisesti huonoin piirre on, että mun täytyy aina kommentoida asioita. Tiedän itse, että se ärsyttää monia ja joskus olisi parempi olla vain hiljaa. Se ehkä on osana sen seurausta, että meitä on pienestä asti kohdeltu kotona tasavertaisesti eikä meitä lapsia ole koskaan aliarvioitu älyllisesti. Ollaan aina saatu keskustella mukana, kertoa rohkeasti omat mielipiteemme ja meidän ajatuksia ei ole koskaan vähätelty. Jos kuitenkin kelaan aikaa taaksepäin, niin olin vielä muutama vuosi sitten 100 x pahempi tämän piirteeni kanssa. Sen mä olen onnekseni oivaltanut, ettei omistani eriävät mielipiteet, kokemukset tai tunteet tarkoita sitä, että sun täytysi vihata sitä ihmistä tai asiaa joka poikkeaa sun omista fiiliksistä. Asioista on hyvä keskustella, on hienoa avata eri näkökulmia ja meillä on kaikilla oikeus sanoa omat mielipiteemme. Mikä hienointa: silti voidaan kunnioittaa muiden ajatuksia. Mikään ei ole parempaa kuin hyvässä hengessä käyty keskustelu.

Aijon kuitenkin tässäkin asiassa olla itselleni armollisempi jatkossa. Tiedostan joitakin ärsyttävän piirteeni kommentoida aina kaikkea ja toivottavasti jatkossa osaan tuoda itseäni selkeämmin esille. Jotkut taas pitävät siitä, että mulla on paljon asiaa ja uskallan kirjoittaa ajatuksistani julkisesti. Ette tiedäkkään miten vaikeaa on välillä väsätä mielipidekirjoitusta jostain aiheesta, kun yrittää ottaa mahdollisimman monet erityyppiset ihmiset huomioon ja olla loukkaamatta ketään. Silti joku aina loukkaantuu ja se tuntuu pahalta, sillä harvemmin sitä tarkoitti pahoittaa kenenkään mieltä. Blogimaailma on rankkaa, mutta onneksi kaikkeen tottuu: myös siihen ettei aina voi olla kaikesta samaa mieltä tai miellyttää jokaista. Aina voi kehittyä ihmisenä ja kirjoittajana, mutta koskaan ei kannata mennä niin pitkälle, että menettää itsensä miellyttääkseen muita.

Huomenna taas treenien pariin! Ajattelin, että yritän väsätä huomenna toivepostauksena ”päiväni kuvina”- tyyppisesti ja totuettaa sen! Kuulostaa hauskalta idealta (: Haluaisin myös kovasti ottaa videopostauksia käyttöön. Se ehkä helpottaisi tietyissä asioissa, kuten siinä että äänensävy, energia ja ajatus välittyvät selkeämmin lukijalle. Joskus ajatuksia on niin vaikea saada paperille.

Muistakaa nyt ulkoilla paljon, poltella mieltä rauhoittavia tunnelmakynttilöitä ja löytää vaikka jokin oma tapa nauttia tästä pimeämmästä aikajaksosta!